Brändisuunnittelu

Mitä yrityksesi merkitsee asiakkaalle?
Autamme kirkastamaan, mitä yrityksesi tekee asiakkaan hyväksi ja miksi sillä on väliä. Ja teemme sen näkyväksi sanoissa ja visuaalisessa ilmeessä.

Ota yhteyttä

Ymmärtävätkö asiakkaasi, mitä hyötyä yrityksesi heille tuottaa?

Miksi yrityksesi on olemassa? Ketä varten? Mitä asiakkaan ongelmia se ratkaisee? Mihin yrityksesi uskoo? Mikä erottaa sen kilpailijoista?

Oli yrityksesi vastaperustettu tai jo vakiintunut, kysymykset voivat olla pitkälti samoja. Niitä mietitään vain eri syystä. Uutta luodessa tarina on vasta alkanut. Vakiintuneessa yrityksessä liiketoiminta on voinut muuttua tai asiakkaat vaihtua, eivätkä tapa viestiä tai näkyä ole pysyneet kehityksen kyydissä.

Vaikka tarina tuntuisi sisältäpäin kirkkaalta, se ei välttämättä puhuttele asiakasta.

Osaamisesta, teknologiasta ja kokemuksesta kannattaa kertoa. Vielä tärkeämpää on sanoittaa, mitä hyötyä niistä on asiakkaalle ja miksi hänen pitäisi kiinnostua.

Sitä ei ratkaista uudella sloganilla, logolla tai väripaletilla. Ensin pitää ymmärtää, mitä asiakas yrittää saada aikaan ja mikä yrityksesi rooli siinä on.

Sen jälkeen on aika tehdä siitä kiinnostavaa ja tunnistettavaa.

Autamme asiakkaitasi ymmärtämään

Sinun ei tarvitse tietää valmiiksi, tarvitaanko uusia sanoja, uutta ilmettä vai molempia.

Tunne riittää. Se, että jokin ei tunnu oikealta. Se, että viesti ei mene perille. Se, etteivät yrityksesi vahvuudet tunnu asiakkaista kiinnostavilta.

Me autamme selvittämään, mitä kannattaa kirkastaa.

Sanallinen ydin

Kun haluat sanoittaa yrityksesi tarinan ja hyödyt tavalla, joka kiinnostaa asiakasta.
Sanallinen ydin kirkastaa, mitä yrityksestäsi kannattaa sanoa, kenelle ja millä tavalla. Työ voi sisältää esimerkiksi ydintarinan, brändin ydinajatuksen, viestikärjet ja äänensävyn.
Sanoitamme yrityksesi tarinan niin, että se on totta, tunnistettavaa ja asiakkaalle merkityksellistä.

Tutustu sanalliseen ytimeen

Visuaalinen suunnittelu

Kun haluat yrityksesi ilmeen olevan tunnistettava ja edustava. Visuaalisessa suunnittelussa rakennamme ilmeen, joka toimii johdonmukaisesti siellä, missä asiakkaat sen kohtaavat. Sisältö sovitetaan tarpeeseesi: uusi visuaalinen identiteetti, nykyisen kehittäminen tai sen soveltaminen käytäntöön. Luomme ilmeen, joka näyttää ja tuntuu yritykseltäsi ja jota on sujuva käyttää arjessa.

Tutustu visuaaliseen suunnitteluun

Sanallinen ydin

Kun haluat sanoittaa yrityksesi tarinan ja hyödyt tavalla, joka kiinnostaa asiakasta.
Sanallinen ydin kirkastaa, mitä yrityksestäsi kannattaa sanoa, kenelle ja millä tavalla. Työ voi sisältää esimerkiksi ydintarinan, brändin ydinajatuksen, viestikärjet ja äänensävyn.
Sanoitamme yrityksesi tarinan niin, että se on totta, tunnistettavaa ja asiakkaalle merkityksellistä.

Tutustu sanalliseen ytimeen

360°-markkinointipalvelut,
100 % freelance-toimisto,
0 % turhia kuluja

Kokeneet markkinoinnin asiantuntijat kyllästyivät tehottomaan keskijohtoon ja jähmeisiin protokolliin ja perustivat unelmiensa markkinointitoimiston. Me karsimme kaiken ylimääräisen ja keskitymme vain asiakkaamme tarpeiden täyttämiseen. Ystävällisesti ja määrätietoisesti eteenpäin puskien.