Sisällöntuotanto – näin teet tulosta sisällöillä.

Sisällöntuotanto on yrityksen tuottamaa tekstiä, kuvaa tai videota, joilla se pyrkii vaikuttamaan sidosryhmiensä mielikuviin itsestään ja myymistään palveluista tai tuotteista. Se kuuluu käsitteenä sisältömarkkinoinnin alle. Sukelletaan syvemmälle.

Tätä me teemme:

  • Blogiartikkelit

  • Uutiskirjeet

  • Some-sisällöt

  • Vuosijulkaisut

  • Asiakasjulkaisut

  • Ladattavat oppaat ja konversiotuotteet

  • White paper -tutkimukset

  • Videot

  • Valokuvat

  • Graafinen suunnittelu

Mitä on sisältömarkkinointi ja sisällöntuotanto?

Sisältömarkkinointi tarkoittaa markkinointia, jonka tavoitteena on tuottaa asiakasta kiinnostavaa sisältöä eri kanaviin ja tarjota siten potentiaalisille asiakkaille tietoa ja lisäarvoa.

Kohdennetut sisällöt pyrkivät tavoittamaan sellaisia tyyppejä, joissa on ostopotentiaalia. Ei siis ketä sattuu, vaan lukijoita, joilla on jo ostohousut jalassa.

Tarinoita ei siis kerrota kaikesta ja kaikille. Sisältömarkkinointia pyritään jatkuvasti optimoimaan siten, että kiinnostavat tarinat saavuttavat juuri ne tyypit, jotka nyt tai tulevaisuudessa voisivat ostaa yrityksen myymiä palveluita tai tuotteita. Näitä lukijoita pyritään kouluttamaan ja viihdyttämään kiinnostavilla sisällöillä. Kun ostoikkuna aukeaa, he valitsevat luultavasti tutuimman palveluntarjoajan: sen, joka on jo pitkän aikaa tarjonnut ilmaiseksi mielenkiintoista sisältöä – ja näin luonut suhteen asiakkaaseen ennen ensimmäistäkään ostosta.

Sisällöntuotanto on vain yksi vaihe sisältömarkkinointia. Jotta sisällöntuotanto uppoaisi hedelmälliseen maaperään, on ennen tuotantovaihetta syytä laittaa kuntoon sisältöstrategia.

Tuotantovaiheen jälkeen alkaa ilotulitus: sisältöjen jakaminen, mainostaminen ja mittarointi.

Sisällöntuotanto on yrityksen markkinoinnin kulmakivi

Sisältömarkkinointi on nykyään valtavirtaa, jota ilman ei yksikään yritys enää pärjää.

Siinä missä myynti- ja markkinointimateriaalit pyrkivät tekemään suoraa kauppaa, sisältömarkkinointi pyrkii ensin kouluttamaan tai viihdyttämään lukijaansa. Myös sisällöillä pyritään vaikuttamaan kaupallisiin päätöksiin, mutta ensin pyritään luomaan suhde yleisöön. Kun lukija on jo muodostanut positiivisen mielikuvan yrityksestä laadukkaiden sisältöjen avulla, uppoaa myyntiviesti paljon hedelmällisempään maaperään.

Miksi sisältömarkkinointi kannattaa?

Kun yritys tuottaa sisältöä kotisivuilleen,

  1. se voi suoraan parantaa orgaanista hakukonenäkyvyyttä (SEO),

  2. antaa lisää aiheita sosiaalisen median julkaisuihin ja

  3. toimii laskeutumissivuna (landing page) maksetun mainonnan kampanjoissa.

Tai toisin päin käännettynä

Kaikki digitaalinen markkinointi tarvitsee siis aktiivista sisällöntuotantoa toimiakseen.

Googlen ja Metan valtakaudella sisällöntuotannosta on tullut yritysten markkinoinnin elinehto, sillä sekä maailman suurin hakukone että suurin sosiaalinen media vaativat yritystä julkaisemaan aktiivisesti sisältöä itselleen tärkeistä aiheista, jotta näissä kanavissa saa näkyvyyttä.

Sisällöntuotanto on tarinankerrontaa ja tiedon jakamista

Sisällöntuotanto tarkoittaa markkinointisisältöjen tekemistä: kirjoittamista, kuvaamista, tiedonhakua, tekstin muotoilua, brändillistämistä ja hakukoneoptimointia. Tuotetun materiaalin tavoitteena on opettaa ja tarjota lisäarvoa, jäädä mieleen ja johdattaa asiakasta kohti ostopäätöstä.  Kyse ei ole pelkästään copywritingista ja kirjoittamisesta: yrityksen visuaalinen ilme ja sen hallinta ovat yhtälailla osa sisällöntuotantoa.

Tutustu asiakkaisiimme

Jalotus ry – sisällöntuotantoa ja sivustouudistus

Tutustu Jalotuksen asiakaskeissiin >>

Virta Global – Asiantuntijasisällöt sähköautojen latauksesta

Tutustu asiakaskeissiin >>

Mercuri Urval – Jatkuva viestinnän ja sisällöntuotannon yhteistyö

Tutustu MU:n asiakkuuteen >>

Sisältömarkkinoinnin vaiheet

Sisällöntuotantoa kaikkiin ostopolun vaiheisiin

Markkinointisisällöt jaetaan erilaisiin vaiheisiin sen mukaan, missä ostopolun vaiheessa potentiaalinen asiakas on. Sisältöjä on tärkeä tarjota kaikkiin eri vaiheisiin ostopolun varrella –  ja myös erilaisille kohderyhmille.

  1. ALKUVAIHE: Ongelmanratkaisu

  2. KESKIVAIHE: Vertailu

  3. LOPPUVAIHE: Vakuuttelu

Alkuvaihe

Lukijalla on ongelma, johon hän etsii ratkaisua.

Alkuvaiheen lukijalle informaatiota kannattaa tarjota sellaisella kielellä, että alakerran naapurikin ymmärtää lukemansa. Toimiva sisältö on opettavainen ja vastaa kysymyksiin monipuolisesti. Vielä ei kannata tuputtaa lukijalle liikaa tietoa tuotteista tai palveluista.

Keskivaihe

Lukija vertailee vaihtoehtoja.

Ongelmaan ja sen ratkaisuvaihtoehtoihin on jo tutustuttu aiemmin: nyt on aika löytää juuri itselle sopivin ratkaisu. Tietoa voidaan tarjota jo vähän syvällisemmin, ja esimerkiksi erilaiset tuotevertailut ovat mainiota sisältöä.

Loppuvaihe

Vakuuta ja voila – ostopäätös on tehty.

Nyt ollaan jo ostohousut jalassa ja kilpailu on kovaa. Tuote-esittelyt ja vahvasti brändätyt sisällöt vakuuttavat lukijan siitä, että sinun palvelusi tai tuotteesi on kaikista paras. Oletettavasti lukija tietää jo aiheesta jonkin verran ja on kriittisempi – yksityiskohtaisempaa tietoa ja myyntiargumentteja kannattaa siis nostaa selkeästi esille.

Miten SEO eli hakukoneoptimointi liittyy sisällöntuotantoon?

Sisältömarkkinoinnin yleisin tavoite on kasvattaa myyntiä: ohjata lisää ihmisiä verkkosivustolle, opettaa heitä, kertoa yrityksen palveluista ja tuotteista ja johdattaa lopulta ostovaiheeseen asti. Jotta sisällöt toimivat tässä tarkoituksessa ja potentiaaliset asiakkaat löytävät niiden luo, tulee sisältöjen olla hyvin hakukoneoptimoituja.

Pähkinänkuoressa siis näin: Yrityksesi verkkosivulla olevien sisältöjen tulee olla hakukoneoptimoituja, jotta verkkosivusi löytyy googlaamalla helposti.

Kun sisältöjen SEO (Search Engine Optimisation) on kunnossa, Google tietää, että verkkosivusi tarjoaa arvokasta tietoa lukijoilleen.

Esimerkiksi seuraavat seikat vaikuttavat sisältöjen hakukoneoptimointiin:

  • Avainsanojen käyttäminen sisällöissä

  • Otsikointi ja väliotsikot

  • Metatiedot, esimerkiksi sivun kuvaus

  • Kuvatekstit ja kuvien nimet

  • Sivustojen linkit – sisäiset ja ulkoiset

  • Sivustojen URL-osoitteet

Itse sisällön lisäksi hakukoneoptimointi käsittää muitakin asioita, esimerkiksi sivuston arkkitehtuurin ja optimoinnin mobiililaitteille. Eri kohderyhmille suunnatut ja eri aiheiset sisällöt toimivat hakukoneissa eri tavoin, minkä vuoksi sisältöjä kannattaa tarjota lukijoille sekä aikaa kestävistä aiheista että pinnalla olevista trendeistä.

Mihin sisällöntuotannon ammattilaisia tarvitaan?

  • Hakukoneoptimointi ei ole ydinfysiikkaa, mutta vaatii monien pikkuasioiden huomioimista. Ammattilainen huolehtii rutiinilla, että SEO on kunnossa.

  • Paras ammattitaito yrityksen liiketoiminnan alasta löytyy varmasti aina yrityksen sisältä – tätä ei kukaan kiistä. Ekspertti ei aina kuitenkaan osaa muotoilla tietoa kaikille ymmärrettävään muotoon. Väliin tarvitaan tulkkia – eli sisällöntuotannon ammattilaista.

  • Hyvin tuotettu sisältö on helposti luettavaa. Taitavasti laadittu sisältö on ymmärrettävää myös omalle mummolle, ja samalla vakuuttaa tietäväisemmän lukijan ammattitaidollaan.

  • Hyvä sisältö palvelee erilaisia lukijoita. Osa ihmisistä tutkailee tekstiä aina vain selailemalla ja poimimalla huomiota herättävät koukut sisällöstä, toiset taas lukevat sisältöjä aina järjestelmällisesti. Sisältöjen tulee palvella molempia, ja jättää mieleen tärkeimmät pointit.

  • Ulkopuolisista silmistä on harvoin haittaa, kun yrityksen arvoista ja myyntivalteista poimitaan timatteja esiin.

  • Usein kyse on myös ihan puhtaasti ajan ja rahan säästämisestä: kun sisällöntuotanto ulkoistetaan ammattilaisille, yrityksen omien työntekijöiden aikaa säästyy ydintekemiseen.

Aletaanko tarinoimaan?

Soma tuottaa timanttiset sisällöt ja puhuttelee lukijaa asiantuntevasti. Tuotamme tekstit, kuvat ja videot, autamme brändin kirkastamisessa, äänensävyn löytämisessä ja sisältöjen hallinnassa.

Tarvittaessa luomme yrityksellesi sisältöstrategian, jonka avulla tuotanto on tehokasta, johdonmukaista ja ennen kaikkea tuloksellista.