Sisältömarkkinointi 2023 – Kolme syytä satsata sisältöihin

sisältömarkkinointi 2022 tutkimus

Sosiaalinen media ja nettisivut jatkavat edelleen voittokulkuaan ykkösmarkkinointikanavina. Somestrategian luominen ja viikoittaisten blogiaiheiden keksiminen voi tuntua alkuvuotta kuormittavalta hommalta (mehän sen tiedämme).

Muistellaanpa siis hetki sitä, miksi sisältömarkkinointi on niin suosittua, kannattavaa ja tuloksellista.

Tärkeimmät opit vuoden 2022 sisältömarkkinoinnista:

Videot ovat kolmatta vuotta peräkkäin tehokkaimpia sisältöjä somessa.

Lyhyet videot trendaavat tärkeimpänä sisältölajina. Pienen reels-videon taikavoima on ihmeellinen.

76% videota hyödyntävistä markkinoijista kertoo videoiden auttavan asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa muita keinoja tehokkaammin.

Videot eivät siis pelkästään naurata ja nollaa aivoja: niillä voi ihan oikeasti tehdä kauppaa. Facebookin rinnalla suosituimpia markkinointikanavia ovat Instagram ja Youtube, joissa kaikissa markkinoidaan ennen kaikkea liikkuvan kuvan voimalla.

Sisällöntuottajalle tilanne on mainio: pienien videoiden tuottaminen on kohtuullisen helppoa. Me Somalla voimme suunnitella sisällöt tai tuottaa valmiit somesisällöt – tai vaikka molempia. Tutustu valo-ja videokuvauksen palveluihimme täällä.

Hakukoneoptimointi on erityisen tehokasta B2B-yrityksille.

B2B-markkinoinnissa, eli yrityksiltä-yrityksille suunnatussa markkinoinnissa sisältömarkkinointia ja hakukoneoptimointia arvotetaan entistä enemmän.

77% B2B-markkinoijista kertoo satsaavansa SEO:oon. Laadukkaita nettisivusisältöjä, verkkosivujen teknisiä parannuksia ja taktisia linkityksiä pidetään tehokkaimpina SEO-toimina.

Onko SEO vielä vieras termi? Hakukoneoptimoinnin ja -mainonnan lyhyen oppimäärän löydät täältä.

Laadukkaita sisältöjä harvemmin, ei mitä sattuu ja usein.

Vaikka houkutus tuutata sosiaaliseen mediaan ja nettisivuille pikaisesti tuotettuja sisältöjä voi välillä olla suuri, laatuun ja suunnitteluun on syytä käyttää aikaa.

83% markkinoijista uskoo laadukkaan sisällön toimivan usein tuotettua “täytesisältöä” tehokkaammin.

Tee siis sisältöstrategia huolella ja käytä aikaa asiakkaille oikeasti arvoa tuottavien sisältöjen tekemiseen sähläämisen sijaan.

Otetaan yhdessä sisältöhommat haltuun!

Nyt on oikea aika tehdä huolellinen strategia vuoden sisällöille, asettaa tavoitteita ja laittaa sisältökone laulamaan.

Edellinen
Edellinen

Miksi brändillä on väliä?

Seuraava
Seuraava

Mitä on natiivimainonta – natiivimainonnan määritelmä, esimerkit ja käyttövinkit